Hissiyhtiö työllistää ympärivuotisesti

Jaa tämä sivu

 

Takaisin artikkeleihin

Petteri Lakso, Hannu Levinheimo, Heikki Saarensalmi ja Tuukka Sutinen toteavat, että Levi Ski Resortissa työtä riittää ympärivuotisesti, ja työ pysyy mielekkäänä, sillä se vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Nelikko pitää tärkeänä matkailun työllistämisvaikutusta sekä taloudellista vastuunkantoa, sillä ilman rahaa alueella ei voida tehdä investointeja. Kuva Virpi Kallio

 

Julkaistu 13.3.2023
Virpi Kallio

 

Kun neuvottelutilan pöydän ääreen istahtaa neljä Levi Ski Resortin työntekijää, joilla on yhteensä yli 100 työvuotta yhtiön palveluksessa, tulee väkisinkin mieleen, että hissiyhtiö taitaa olla aika tykätty työpaikka. 

-Monet ihmettelevät, kun viihdyn työmaalla myös vapaa-aikanani, nauraa turvallisuuspäällikkö ja ski patrolien esimies Heikki Saarensalmi, joka tuli Levi Ski Resortille töihin vuonna 2007, ja jonka alun perin yhdeksi vuodeksi sovittu työsopimus jatkuu edelleen.   

Miehet toteavat yhdestä suusta Levi Ski Resortin olevan hyvä ja haluttu työpaikka. Mutta aikoinaan on oltu toistakin mieltä.  

-Kun kerroin kyläläisille työskenteleväni hissiyhtiöllä, ihmiset eivät oikein pitäneet sitä minään ja ihmettelivät, että mitä te siellä oikein teette, muistelee vuonna 1979 hissipoikana aloittanut ja nykyään rinnekonehuollossa työskentelevä Petteri Lakso

1980-luvulla hiihto ja laskettelu olivat Suomessa lapsenkengissä ja niitä pidettiin “höpöhommina” ja “varakkaiden touhuna”. Ylipäänsä ulkoilu ja kuntoilu olivat vähän outoja juttuja. 

-Jos joku käveli kylällä, ihmeteltiin, että mitä se tuolla oikein kävelee, eikä tullut mieleen, että hän ehkä haluaa kuntoilla, miehet nauravat. 

Kesäkelkkaradan ja lumetuksen myötä työstä ympärivuotista

1980-luvulla Levin talvisesongit olivat varsin tynkiä, sillä ne alkoivat yleensä vasta koululaisten hiihtolomien aikaan helmikuussa. Petteri Lakso toteaa, että hissiyhtiöllä oli noihin aikoihin vain yksi rinnekone, jota ajettiin silloin tällöin. Kesäisin ei työskennelty lainkaan.  

-Vuonna 1984 alettiin rakentamaan kesäkelkkarataa ja silloin töitä alkoi olla ympäri vuoden ja väkeä alettiin vakinaistaa.

Yksi vakituisen pestin tuolloin saaneista oli Hannu Levinheimo

-1980-luvun puolivälissä Levi sai ensimmäisen lumetuslinjansa, ja lumetustykkejä sekä latukoneita alkoi olla enemmän. Työtä riitti ympäri vuoden, ja kun aloimme työskennellä myös kesäisin, ihmiset kyselivät, että mitä ihmettä te kesällä siellä teette, kun ei ole luntakaan. Moni ei osannut tuolloin ajatella, että meillä on iso kalusto käytössä ja sitä pitää huoltaa kesällä, jotta kaikki on kunnossa talvea varten, toteaa Levi Ski Resortin lumetus-, reitti- ja korjaamovastaava Hannu Levinheimo.

Nykyään erilaiset aktiviteettipuistot ja pyöräily kuuluvat oleellisena osana Levi Ski Resortin kesäajan toimintoihin ja työllistävät väkeä.

Investoinnit rytmittävät työtä

Tänä päivänä Levi Ski Resortin kalusto on entistä isompi ja myös investointeja tehdään paljon, joten hissiyhtiössä riittää työtä jokaiselle vuodenajalle. Kun sesonkityöläisillä on hektisin aika käsillä, vakituisen väen työ rauhoittuu hetkeksi.  

-Meille, jotka olemme niin sanotusti yleisöltä piilossa, talvi on jopa rauhallisempaa aikaa. Sitten toukokuussa, kun hissit sulkeutuvat ja koneiden käyttö loppuu, me alamme tekemään niihin huoltoja ja korjauksia. Yhtiö investoi paljon, uusia hissejä rakennetaan harva se kesä ja lumetusjärjestelmä laajenee koko ajan, joten niiden valmistelu ja rakentaminen työllistävät meitä, toteavat miehet.   

Levi Ski Resortissa tehdään useat työt alusta loppuun saakka oman väen voimin. 

-Esimerkiksi hissit tehdään maakuopasta lähtien itse. Meillä on myös massiivinen metallikorjaamo, jollaista ei löydy lähikolkilta. Jos koneet hajoavat, voimme korjata ne itse ja näin saamme ne nopeasti takaisin töihin. Tälläkin tavalla työllistetään paikallisia, kertoo Levinheimo. 

Latu- ja rinnekoneet nykyään teloilla liikkuvia tietokoneita

Lumettaminen Levi Ski Resortilla lähti niin sanotusti isosti eteenpäin automatisoinnin johdosta ja tämä tarkoitti sitä, että uusia asioita tuli opeteltavaksi, ja osaavia tekijöitä tarvittiin entistä enemmän. 

-Vuonna 2005 lähti käyntiin automatisointivaihe, jolloin lumitykit alkoivat toimia etäohjauksella ja latu- ja rinnekoneet muuttuivat teloilla liikkuviksi tietokoneiksi, miehet muistelevat.  

Vaikka työhön kuuluu paljon etäohjausta, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaiken voisi hoitaa tietokoneen ääreltä.

-Lumetusta voi hoitaa pitkälti etänä, mutta työntekijät kiertävät koko ajan tarkastamassa olosuhteita, mainitsee Levinheimo.  

Työn ohessa uusi ammatti tai osaamisen päivitystä

Porukan nuorimmasta päästä oleva, taloon vuonna 2009 tullut ja tällä hetkellä vastuullisuuspäällikkönä toimiva Tuukka Sutinen toteaa, että Levi Ski Resort työllistää hyvin eri ammattikuntia, ja osaavia tekijöitä tarvitaan koko ajan. 

-Sen lisäksi, että talon sisällä on helppo vaihtaa eri työtehtäviin, on myös mahdollisuus uudelleenkouluttautua, jolloin työntekijä pääsee urallaan eteenpäin. 

Uuden ammatin opiskelu tai osaamisen päivittäminen työn ohessa onnistuu kätevästi vaikkapa oppisopimuksella.

-Varsinkin esimiestasolla meillä on tehty paljon erikoisammattitutkintoja, ja vakituiselle henkilökunnalle koulutuspäivät ovat palkallisia.

Levi Ski Resort työllistää noin 100 vakituista työntekijää ympäri vuoden. Huippusesongilla työntekijöitä on kolmisensataa.  

-Asiakaspalvelupuolella on paljon määräaikaisia työntekijöitä sesonkiluontoisuuden vuoksi. Tahtotilamme on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan työllistää ihmisiä ympärivuotisesti ja vakituisiin työsuhteisiin, kertoo Sutinen.

Levi Ski Resort on edelläkävijä ympäristöasioissa

Sen lisäksi, että Levi Ski Resort on valittu useita kertoja Vuoden hiihtokeskukseksi ja se on saanut lukuisia muitakin tunnustuksia, on se myös Pohjoismaiden ainoa hiihtokeskus, jolle on vuonna 2018 myönnetty pitkäjänteisestä työstä tunnustuksena ISO 14001 -ympäristösertifikaatti. Elokuussa 2020 Levi Ski Resortille myönnettiin myös Sustainable Travel Finland -merkki. 

-Ympäristösertikaatin ideana on jatkuva parantaminen ja kehittäminen. Aina, kun investoimme, huomioimme vastuullisuusnäkökulmat, ja rakennamme tunturissa alueille, jotka on jo otettu käyttöön, toteaa Sutinen.  

Levi Ski Resortin ympäristötyössä huomioidaan energiansäästö monella tavalla. Rinnevalaistuksen energiantarvetta minimoidaan led-valoilla sekä valaistuksen automatisoinnilla, käytössä ovat automaattiset lumitykit, jotka lumettavat vain silloin, kun sää on lumentuotannolle otollinen ja kiinteistöt lämpiävät maa- ja hukkalämmöllä. 

Rinnekalusto on tänä päivänä energiaa säästävää ja siitä, kun hissiyhtiön ensimmäinen lumitykki otettiin käyttöön ja sen käyttöä ihmeteltiin, ovat asiat muuttuneet.

-Ensimmäisen lumitykin bensapumppu hörppäsi 240 litraa bensaa yössä, muistelee Petteri Lakso päätään puistellen. 

Hannu Levinheimo toteaa, että Levi Ski Resort siirtyy koko ajan yhä ympäristöystävällisimpiin vaihtoehtoihin kaikissa toiminnoissaan. Yhtiö hoitaa kemikaalien ja öljyjen käsittelyn aina asianmukaisesti ja ympäristön huomioiden. 

-Jos esimerkiksi rinnekoneesta pääsee laiterikon vuoksi öljyä luontoon, öljyiset lumet tuodaan pois ja käsitellään hallissamme. 

 

****

 

Artikkeleita voi vapaasti jakaa sosiaaliseen mediaan, käytä mielellään postauksen yhteydessä Levin vastuullisuusviestinnän tunnisteita #tekokerrallaan #levilapland ja viestin kärjen mukaan jotain tai joitain näistä:

#arktinenluonto #puhdasluonto #purelapland #visitlevi
#elinvoimainenkulttuuri #sirkankylä #lähiruoka #lähipalvelut
#läheltäparasta #tasavertaisuus #meleviläiset

Artikkeleita voi käyttää lehtijuttujen ja muiden julkaisujen apuna, pyydämme silloin laittamaan lähteeksi artikkeleiden tuottajan Kasvua kestävästä matkailusta -hanke, Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta sekä artikkelin kirjoittajan nimen.

 

Tutustu hankkeeseen: Kasvua kestävästä matkailusta – Yhessä kestävämmät!