Edistetään ympärivuotisuutta yhteistyöllä!

Kesäkauden 2025 reittilennot Keski-Euroopasta Kittilään avaavat uusia mahdollisuuksia Tunturi-Lapin alueella ympärivuotisen matkailun edistämiseen. Hyvät liikenneyhteydet palvelevat sekä matkailijoita että paikallisia – ovet ovat auki tänne meille Lappiin, ja meiltä Lapista puolestaan maailmalle. Lumettoman ajan matkailua on tärkeä kehittää kuntarajat ylittävällä yhteistyöllä, jotta hyvät yhteydet saadaan säilytettyä tuleville vuosille.

Seudullisten yrityspalveluiden verkosto eli Tunturi-Lapin SYP -verkosto laati tammikuun ylimääräisessä kokouksessaan viisi vinkkiä tulevaan kesään valmistautumiseen sekä kymmenen kohdan muistilistan tulevaa kesää silmällä pitäen. Listassa on selkeitä ja helppoja toimenpiteitä, joita alueella voidaan toteuttaa jo tulevan kesän matkailun edistämiseksi

Lisäksi verkoston toimijat kokoavat yhteisenä toimenpiteenä alueen lumettoman ajan tapahtumia esille, jotta alue näyttäytyy sitäkin kautta houkuttelevana kohteena matkailijoille. Tapahtumalistaus toimitetaan tiedoksi ja hyödynnettäväksi alueen yrityksille kevään aikana.

 

Viisi vinkkiä tulevaan kesään valmistautuminen

  • Hyödynnä talven asiakaskohtaamiset: Talvisesongin aikana alueella on paljon matkailijoita, joten kesästä on tärkeää puhua parhaillaan käynnissä olevan sesongin aikana nykyisille asiakkaille – heillä on jo kiinnostus Lappia kohtaan olemassa.
  • Varmista yhteinen viesti lumettomasta ajasta – tänne kannattaa tulla! Yrityksissä tulisi varmistaa, että koko henkilökunta viestii asiakkaille positiiviseen sävyyn kesämatkailusta. Kesä on hyvä aika vierailla Lapissa, mutta Lapin kesän tunnettuutta on kuitenkin parannettava nykyisestä.
  • Päivitä palvelut lumettomalle ajalle! Vahvalla yhteistyöllä alueen palvelutarjontaa saadaan paremmin ympärivuotista matkailua palvelevaksi. Keskeinen toimenpide on päivittää palveluita lumettomalle ajalle. Jo tulevalle kesälle olisi tärkeää saada palvelutarjonta riittävälle tasolle, jotta alue näyttäytyy houkuttelevana myös lumettomana aikana. Myös matkailijoille tarjolla olevan tiedon tulisi olla ajantasaista kaikkiin käytössä oleviin kanaviin tulisi päivittää kesän aukioloajat mahdollisimman hyvän kokemuksen takaamiseksi.
  • Verkostot ja tiedolla johtaminen mukaan: Omia verkostoja kannattaa hyödyntää ja kannustaa myös toista yrittäjää lumettoman ajan matkailun edistämisessä. Verkostojen lisäksi tiedolla johtamisen avulla omaa yritystoimintaa voi viedä eteenpäin. Kannattaa esimerkiksi tutustua saatavilla olevaan markkinatietoon ja tutkimusiin omien palveluiden ja tuotteiden kehitystyössä.
  • Osallistu ja opi uutta! Tukea kehittämistyöhön saa myös alueella käynnissä olevista hankkeista, joten muistathan hyödyntää työpajat ja webinaarit mahdollisuuksien mukaan. Yritystoiminnan kehittämiseen on saatavilla myös erilaisia tukia, joiden mahdollisuudet kannattaa selvittää.

 

10 KOHDAN MUISTILISTA
Lumettoman ajan kehittämiseen

  1. Myy sitä kesää nyt! Kesälomasuunnitelmat tehdään jo vuoden alussa, joten nyt on oikea hetki viimeistään herätellä kesän myyntiä.
  2. Kerro kesästä jo talvella, varmista että henkilökunta kertoo samaa tarinaa ja kesä näkyy yrityksessäsi
  3. Hyödynnä hankkeet ja tuet: Tutustu alueella käynnissä oleviin kehityshankkeisiin ja yrityksille tarjolla oleviin tukiin, joista voisi olla apua ympärivuotisuuden kehittämiseen. (esimerkiksi Arktinen Viisaus -hankkeen innovointipolku)
  4. Kannusta kaveria! Miettikää yhdessä yritysten kesken lumettoman ajan tuotteiden kehittämistä ja kesän mahdollisuuksia. Jos et pysty itse tarjoamaan palvelua kaikkina aikoina vuodesta, voisitko ohjata asiakkaita toiselle yrittäjälle? Ja jos ovesi on suljettu, olisiko mahdollista jättää ovelle lappu ohjaamaan asiakkaita avoinna oleviin palveluihin?
  5. Päivitä kesän palveluajat kanaviisi näkyville jo nyt – kesälomasuunnitelmia tekeviä kiinnostaa, mitä tapahtuu ja mitä on avoinna kesällä.
  6. Päivitä palvelutuotantosi kesään – yrityksesi ja koko alue näyttäytyy houkuttelevana myös lumettomana aikana!
  7. Kontaktoi olemassa olevat asiakkaat: Heitä kiinnostaa jo alue ja yrityksesi – kiinnostaisiko heitä tulla eri vuodenaikoina?
  8. Kerro Kittilän lentoaseman lumettoman ajan yhteyksistä ja hyödynnä niitä itsekin – tutustu yhteyksiin esimerkiksi sivulta https://www.kideve.fi/blog/uutiset/tietoa-lennoista-kittilaan/
  9. Usko tuotteeseesi Lappi kiinnostaa ja lumettoman ajan potentiaali on merkittävä! 
  10. Johda tiedolla – Tutustu markkinatietoon, esimerkiksi Kohti kestävää saavutettavuutta -hankkeen selvitykseen

 

 

Tutustu myös näihin!

Kotikentältä maailmalle! Lentoyhteydet Kittilästä

Kohti kestävää saavutettavuutta -hankkeen markkinaselvitys lumettoman ajan matkailun potentiaali koskien (tiedote ja linkki tutkimukseen)

Kehittämiseen tukea Arktinen Viisaus -hankkeen innovointipolusta

 

Tiedustelut:

Katariina Palola, elinkeinojohtaja
S-posti: katariina.palola@kittila.fi
Puhelin: 0400 955 472

Katja Kaunismaa, kehittämisasiantuntija
S-posti: katja.kaunismaa@kittila.fi
Puhelin: 0400 356 431

Marianne Hietalahti, projektipäällikkö
S-posti: marianne.hietalahti@kittila.fi
Puhelin: 040 487 7556