Projektipäällikkö, määräaikainen toimi
Kittilän kunta, Kideve Elinkeinopalvelut
Kittilän kunnan Kideve Elinkeinopalveluissa on haettavana projektipäällikön määräaikainen toimi 30.9.2023 saakka.
Projektipäällikkö työskentelee Kideve Elinkeinopalveluiden tiimissä projektiluontoisissa työtehtävissä, jotka liittyvät pääosin alueen pyöräily- ja luontomatkailun kehittämiseen. Käytännössä työ toteutuu enimmäkseen EU-rahoitteisten hankkeiden parissa, joissa projektipäällikkö tekee konkreettisia toimenpiteitä liittyen matkailuliiketoiminnan kehittämiseen. Muita ajankohtaisia teemoja alueen matkailun kehittämisessä on esimerkiksi kestävän matkailun kehittäminen. Lisäksi projektipäällikön työnkuvaan kuuluu muiden kehittämistoimenpiteiden toteuttaminen yhteistyössä Kideven henkilöstön kanssa, osin jo olemassa olevien suunnitelmien mukaisesti.
Projektipäällikkönä vastaat vastuullasi olevien projektiosioiden tavoitteiden ja toiminnan toteuttamisesta hankesuunnitelman mukaisesti sekä hankkeen hallinnosta, taloudesta ja raportoinnista.
Toimeen valittavalta henkilöltä edellytetään kokemusta matkailun liiketoiminnan kehittämisestä. Työskentely EU -rahoitteisissa hankkeissa katsotaan eduksi. Hakijalta odotetaan kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä sosiaalisia taitoja, erinomaisia suomen ja englannin kielen suullisia ja kirjallisia taitoja sekä viestintäosaamista. Työ edellyttää matkustusvalmiutta ja ajokorttia sekä mahdollisuutta työskennellä satunnaisesti myös iltaisin ja viikonloppuisin. Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on vähintään soveltuva alempi korkeakoulututkinto. Erityisesti arvostetaan matkailu- tai kaupallisen alan koulutusta.
Projektipäällikön toimi on määräaikainen kestäen 30.9.2023 saakka, projektipäällikön toivotaan aloittavan työssään mahdollisimman pian valintaprosessin jälkeen.
Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen Kuntarekryn kautta viimeistään 16.8.2021 klo 15 mennessä. Cv on mahdollista liittää liitetiedostona.
Sähköinen hakulomake löytyy linkkinä Kittilän kunnan verkkopalvelusta www.kittila.fi tai suoraan Kuntarekry.fi-palvelusta.
Työ alkaa: Sopimuksen mukaan
Palkkaus: KVTES
Työavain: 374306
Haku päättyy: 16.8.2021 15:00
Työsuhteen kesto: Määräaikainen
Työn luonne: Kokoaikatyö