Asukas – vastaa kyselyyn matkailun vaikutuksista Kittilän kunnassa

Asukaskysely matkailun vaikutuksista Kittilän kunnassa

Kittilän kunta toteuttaa asukaskyselyn, jonka tavoitteena on selvittää matkailun vaikutuksia paikallisten arkeen, elämänlaatuun ja hyvinvointiin.

Kyselyn avulla kerättyä tietoa voidaan hyödyntää matkailun kehittämisessä ja kehittää toimintaa entistä kestävämmäksi ja paikallisten asukkaiden näkökulmat paremmin huomioivaksi. Kyselyn tuloksia tullaan hyödyntämään myös Kittilän kunnan maapoliittisen ohjelman suunnittelussa ja valmistelussa. 

Kysely on avoin kaikille Kittilän kunnan alueella asuville ja tuloksia kerätään 31.8.2026 asti. Vastaajat voivat halutessaan osallistua kyselyn päätteeksi arvontaan, jossa arvontaan osallistuneiden kesken arvotaan kaksi kappaletta 300,00 euron arvoisia lahjakortteja (K- ja S-ryhmän lahjakortit). Arvontaa varten annettuja yhteystietoja käsitellään erillään kyselyvastauksista, eikä niitä voida yhdistää yksittäisiin vastauksiin.

Kysely toteutetaan osana Kittilän kunnan elinkeinotoimen, Kideve Elinkeinopalveluiden toteuttamaa EU-osarahoitteista Uudistuva ja kestävä palveluliiketoiminta Kittilässä -hanketta.

Kittilän kunta kannustaa kaikkia asukkaita osallistumaan kyselyyn ja jakamaan näkemyksenä matkailun vaikutuksista ja kehittämisestä Kittilässä.

Vastaa kyselyyn ja vaikuta Kittilän tulevaisuuteen! 
https://link.webropol.com/s/kittila-asukaskysely-2026

 

Tiedustelut: 

Katariina Palola, elinkeinojohtaja, Kideve Elinkeinopalvelut Kittilän kunta (29.7.2026 alkaen)

Yhteystiedot: Ota yhteyttä | Kideve

Kyselyn tietosuojaseloste: Tietosuoja Kittilän kunnassa | Kittilä

Lisätietoa Uudistuva ja kestävä palveluliiketoiminta Kittilässä -hankkeesta: Uudistuva ja kestävä palveluliiketoiminta Kittilässä 2024 – 2026 | Kideve