Levin alueen matkailun tulevaisuustyö on käynnistynyt

Jaa tämä sivu

 

Etätyö ja matkailu -hankkeen tavoitteena on nopeuttaa alueen yritysten toipumista koronapandemian aiheuttamasta tilanteesta, edistää uuden liiketoiminta-alueen syntymistä ja vahvistaa alueen vetovoimaa sekä etätyöpaikkana että työpaikkana. Osana hankkeen toimenpiteitä laaditaan toimintasuunnitelma tulevaisuutta varten. Työ on nyt käynnistynyt hankintaan kilpailutetun asiantuntijan Eezy Flown johdolla.

Millaisen haluaisimme Levin olevan tulevaisuudessa?  

Kiinnostavampi, uskottavampi, ostettavampi?  
Ainoa, poikkeuksellinen ja paras?


Kestävämpi?

Levin matkailualueen tulevaisuustyö pitää sisällään strategiatyötä eri työskentelyvaiheineen ja alueen toimijat pääsevät mukaan vaikuttamaan Levin tulevaisuuden ratkaisuihin.

 
Ensimmäisessä vaiheessa alueen toimijat ovat päässeet vastaamaan Innoduel-kyselyyn, jolla olemme keränneet näkökulmia toimintasuunnitelmaan. Lisäksi asiakkailta kerätään ValueScout-menetelmän avulla näkemystä tulevaisuuden Levistä.
 
Kesäkuussa pääsemme rohkeasti visioimaan ja etsimään yhdessä huomisen kilpailuetuja ja –kykyjä Eezy Flown Kalle Ruuskasen johdattelemana Innovation Party –tilaisuudessa, joka kerää alueen toimijat koolle 14.6. klo 8.30 – 15.00 Levi Summitissa. Tilaisuus on avoin kaikille toimijoille.
 
Ilmoittautuminen tilaisuuteen. Ilmoittautumiset tilaisuuteen 10.6.2022 klo 12 mennessä.
 
Tilaisuuden ohjelma: 
klo 8.30 – 08.55  Aamukahvit ja tilaisuuden avaus
klo 8.55 – 09.00  Kittilän kunnanjohtajan tervehdys
klo 9.00 – 11.00  MIKSI? – keskitytään ja työstetään: visio, missio, tarkoituksemme, asiakaslupauksemme ja olemme ainoa, joka…
klo 11.00 – 11.30  MITÄ? – keskityään ja työstetään: huomisen kilpailuedut ja kyvykkyydet, asiakkaan havittelemat hyödyt, joita voimme tuottaa
klo 11.30 – 12.00  Lounas
klo 12.00 – 13.00  MITÄ? – avainpalvelut ja -tuotteet
klo 13.00 – 13.20  Iltapäiväkahvit
klo 13.20 – 14.50  MITEN? – arvot, johtamismallimme, toimintatapamme
klo 14.50 – 15.00  Loppusanat ja seuraavat askeleet
 
klo 16.00 -18.00 lauttasafari Levi- ja Sirkkajärvillä, lähtö Kinos Safariksen pihasta, josta siirrymme yhteiskyydein lautan lähtöpaikkaan. Lätty-, kahvi- ja makkaratarjoilu lautalla. Lauttasafarin kesto noin 2h.
 
Lokakuussa tapaamme Levin Kipinäpäivien merkeissä 6.-7.10.2022.
Kipinäpäivien ensimmäisenä päivänä käymme läpi suunnitelmaa ja teemme siihen tarvittavia tarkennuksia. Ilmoitamme tarkemman ohjelman syksyllä.
 
 
Tulevaisuustyö linkittyy vahvasti samanaikaisesti alkaneeseen kestävän matkailun kehittämissuunnitelman tekoon. Lisätietoa Kasvua kestävästä matkailusta – Yhessä kestävämmät! | Kideve
Tervetuloa mukaan strategiatyöhön – varmistetaan yhdessä, että Levi on hyvä paikka asua ja asiakkaat viihtyvät luonamme myös tulevaisuudessa!

 
 
Kittilän kunta, Kideve Elinkeinopalvelut toteuttaa Etätyö ja matkailu –hanketta, jonka päätavoitteena on nopeuttaa koronapandemian aiheuttamasta tilanteesta toipumista matkailualueilla ja kehittää uutta, vetovoimaista liiketoimintaa. Hankkeen yhtenä toimenpiteenä alueelle tehdään suunnitelma koronapandemiasta toipumiseen. Hanke saa EAKR -rahoitusta Kestävää kasvua ja työtä 2014 – 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. Rahoittava viranomainen on Lapin liitto

 

Lisätietoja hankkeesta

Katariina Palola, elinkeinojohtaja
S-posti: katariina.palola@kittila.fi
Puhelin: 0400 955 472

Katja Kaunismaa, kehittämisasiantuntija, projektipäällikkö  
S-posti: katja.kaunismaa@kittila.fi
Puhelin:  0400 356 431 

Marianne Hietalahti, projektipäällikkö
S-posti: marianne.hietalahti@kittila.fi
Puhelin: 040 487 755