Lapin kylätoimintapäivillä 2013 Levillä katse kylien tulevaisuuteen

 
Kideven kylähankkeessa toteutetun Kittilän kylät -esitteen uusin painos oli jaossa kylätoimintapäivillä.   Noin 150 kyläaktiivia ja kylien asoistakiinnostunutta oli kerääntynyt Lapin kylätoimintapäiville Leville lokakuisena viikonloppuna.

 

Kideve Elinkeinopalvelut oli mukana Lapin 25. kylätoimintapäivillä, jotka pidettiin Levillä 12.-13.10.2013. Lauantaina pohdittiin kylien tulevaisuutta eri teemojen näkökulmista työpajoissa. Aiheina oli asuminen, yhteistyö, omaehtoinen toiminta, viestintä ja palvelut. Kylien edustajat pohtivat, mikä on kylän tavoitetila, mitä esteitä ja haasteita sen saavuttamiselle on, ja millä toimenpiteillä esteet raivattaisiin.

Lisäksi kuultiin hyvä esimerkki kylän omatoimisuudesta ja talkoohengestä kyläverkon rakentamissa Kittilän Kinisjärvi-Vuomasta ja kylien rakennuspaikoista Kittilän kunnan kaavoituspuolen puheenvuorossa.

Sunnuntaina oli varsinainen juhlapäivä, jolloin juhlapuheiden jälkeen palkittiin vuoden kylätekona kittiläläisen Kuusajoki-Siitosen työ laajakaistan saamiseksi kylälle – lue lisää sivuilta http://kuusajoki.lappi.fi/1 sekä vuoden lappilaisena kylänä sodankyläläinen kylä Kierinki.

Kylätoimintapäivien materiaaleja päivitetään osoitteeseen http://lapinkylatoiminta.lappi.fi/20