Kittilän kirkonkylällä edetään vauhdikkaasti vuodenvaihteeseen

Tiedote 9.12.2013

Kittilän kirkonkylällä järjestettiin 5.12.2013 kuudes Kittilän Jouluyö-tapahtuma, joka toi kirkonkylälle runsaasti väkeä. Kolmisenkymmentä keskustan liikettä piti ovensa avoinna yhteentoista saakka jouluostoksia tekeville. Uudet, marraskuussa sytytetyt jouluvalot tuovat tunnelmaa kirkonkylälle. Palvelutarjonta on laajentunut, kun Kittilässä on aloittanut vuoden aikana useita uusia yrityksiä ja jo pidempään toimineet yritykset ovat kehittäneet toimintaansa.

Kittilän Jouluyö -tapahtumassa 5.12.2013 Kittilän torilla, kirkonkylän yrityksissä ja kylällä oli tapahtumia ja kaupat pitivät ovet auki yöhön saakka. Vuodesta 2008 järjestetyn jouluyön toteuttavat yhteistyössä Kittilän kauppiasyhdistys, Kittilän kunnan kulttuuritoimi ja Kideve Elinkeinopalvelut. Mukana tapahtumia järjestämässä olivat tänä vuonna myös Kittilän nuorisotoimi, Kittilän 4H, Kittilän kirjasto ja Levi-Instituutti.Kirkonkylän kaupoissa ja jouluyön tapahtumapaikoissa kiertämällä sai vinkkejä sana-arvoituksen ratkaisemiseksi ja mahdollisuuden osallistua kolmen suuren joulupaketin arvontaan. Kukin paketti sisälsi useita 50 euron arvoisia lahjoja Jouluyö-tapahtumassa mukanaolevista yrityksistä. Kilpailuun osallistui yli 1400 arpakuponkia, mikä on 200 enemmän kuin viime vuonna. Joulupaketit voittivat tänä vuonna Taavi Huilaja, Sinikka Körkkö ja Veera Saarinen.

Jouluvaloilla tunnelmaa

Kittilän kauppiaat ovat halunneet elävöittää kirkonkylän katukuvaa uusilla jouluvaloilla. Jouluvaloissa tuikkii talviset tähdet ja niitä on asennettu kaksikymmentä kappaletta Kittilän päätien varteen noin puolentoista kilometrin matkalle. Valot rahoitettiin kauppiaiden yhteisten tapahtumien ja kunnan tuen avulla. Valojen asennuksen ja poiston huolehtii vuosittain Kittilän kunta. Kittilän kauppiailla on innostus jatkaa edelleen tapahtumien järjestämistä, joissa kerätään samalla rahaa yhteishyödyllisiin tarkoituksiin. Esimerkiksi juuri jouluvaloja on tarkoitus hankkia lisää tulevaisuudessa.

Uusia ja uudistuneita yrityksiä

– Vuoden 2013 aikana Kittilässä useat uudet yritykset ovat aloittaneet toimintansa. Lisäksi olemassa olevat yritykset ovat kehittäneet ja laajentaneet toimintaansa, elinkeinojohtaja Katariina Palola Kideve Elinkeinopalveluista kertoo. Uudet ja uudistuneet liikkeet elävöittävät osaltaan kirkonkylän katukuvaa, palvelutarjonta on laajentunut muun muassa kahviloiden, sisustus- ja lahjatavaraliikkeiden sekä erä- ja lemmikkieläintarvikeliikkeiden myötä. Viimeisten vuosien aikana, osaltaan kaivostoiminnan vaikutuksesta, Kittilään on tullut uusia asukkaita ja aluetalouteen on tullut uudenlaista kysyntää, joka vaikuttaa myös kirkonkylään. Myös matkailijat asiakaskuntana vaikuttavat merkittävästi kirkonkylän yritysten toimintaan.

Lisätietoja:
Katariina Palola, elinkeinojohtaja, Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunta
katariina.palola(at)kittila.fi, 0400 955 472