Kittiläläiset kehittämään kyliä – kyläkierrokset viikoilla 12 ja 13!

Tule mukaan kehittämään oman kyläsi tulevaisuutta ja kylien yhteistyötä!

 

Kittilässä on käynnistynyt Kittilän kylähanke, jonka päätavoite on auttaa Kittilän kyliä elinvoimaisuuden lisäämisessä. Kylien kehitystä halutaan tukea sellaiseen suuntaan, että ne voivat jatkossakin tarjota asukkailleen viihtyisän ympäristön. Nyt kutsumme kaikki kuntalaiset ja kylät mukaan kyläkierroksille!

 

Kyläkierroksilla pyydetään

Kysely on päättynyt.
 

 

Mitä Kyläkierros-tilaisuuksissa tehdään?

• Keskustellaan kylien kyläsuunnitelmien tilanteita. Onko sellaista? Tarvitseeko se päivittämistä?
• Mietitään oman kylän vahvuudet ja heikkoudet.
• Kartoitetaan, mitä yrityksiä meillä on? Mitä yrittäjyyttä kyläämme vielä voisi tulla?
• Pohditaan, mitä meidän kylä tarvitsisi voimistuakseen ja kehittyäkseen?
• Ideoidaan, miten erotumme muista kylistä?

 

Kittilän kylähanke tarjoaa apua kyläsuunnitelmien tekoon ja päivittämiseen myöhemmin järjestettävissä työpajoissa. Hankkeen aikana kylistä tullaan tekemään muun muassa esite.

 

Milloin ja missä kyläkierrokset ovat?

Tilaisuudet on tarkoitettu kaikille Kittilän kylille ja kuntalaisille, pitopaikat on valittu maantieteellisesti niin, että millekään kylälle ei tulisi kohtuuttoman pitkää matka lähimpään tilaisuuden pitopaikkaan. Järjestämme kylätilaisuuksia klo 18–20.30 seuraavilla päivämäärillä. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia, maksuttomia sekä sisältävät kahvitarjoilun.

Viikko 12

ti 22.3 Kittilän kirkonkylä, Kittilän kunnanvirasto, Valtatie 15, 99100 Kittilä
ke 23.3 Kinisjärvi-Vuoma, Vuoman koulu, Vuomantie 1328, 97420 Lohiniva
to 24.3 Köngäs, Könkään koulu, Koulutie 19, 99140 Köngäs

Viikko 13

ti 29.3 Kuusajoki, Kuusakievari, Sodankyläntie 1383, 99270 Hormakumpu
ke 30.3 Tepasto, Tepaston koulu, Koulukuja 10, 99150 Tepasto
to 31.3 Kallo, Pub Ketunkanto, Kallontie 2185, 99120 KALLO

 

Tarkoitus on, että kaikki kyläyhdistykset valitsevat puheenjohtajan ja/tai sihteerin johdolla sopivan päivän ja kylätilaisuuden paikan, johon kylä haluaa yhtenä joukkona osallistua. Ole siis yhteydessä oman kyläsi kyläyhdistykseen. Kylän kehittämisen kannalta on hedelmällisintä, että yhden kylän kaikki halukkaat toimijat osallistuisivat samaan tilaisuuteen. Kaikissa tilaisuuksissa toivotaan olevan useita kyliä mukana.

 

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Veli-Matti Hettula, puhelin 040 487 7556
Elinkeinojohtaja Katariina Kinnunen, puhelin 0400 955 472
Lisätietoja hankkeesta

 

Kittilän kotitalouksiin jaettu kutsu kyläkierroksille (pdf, 525 kt)

Kyläyhdistysten yhteystiedot