Tiedote: Kittilän Jouluyö tuo joulutunnelman jo kymmenennen kerran

Tiedote 30.11.2017

Kittilän Jouluyö järjestetään tänä vuonna itsenäisyyspäivän aattoiltana tiistaina 5.12.2017. Tapah-tuma järjestetään jo kymmenennen kerran, samana vuonna kun juhlitaan 100-vuotiasta Suomea. Kirkonkylällä on avoinna noin 30 kohdetta, ja useat liikkeet pitävät ovet auki klo 23 saakka.

Kittilän Jouluyö -tapahtuma järjestetään Kittilän kirkonkylällä tiistaina 5.12., jolloin kaupat pitävät ovet auki yöhön saakka ja Kittilän torilla, kirkonkylän yrityksissä ja kylällä eri pisteissä on runsaasti tapahtumia tarjolla. Jouluyönä voi tavata Joulupukin ja löytää lukuisia hyviä joulutarjouksia liikkeissä.

Jouluyön iltaohjelma alkaa kirjastolta, kun hevoskärryjen johtama Joulupukin ja lasten joulukulkue suuntaa torille. Tonttukulkueeseen saa yleisö liittyä mukaan. Kulkueen mukana oleva Joulupukki palkitsee osallistujat pienillä jouluyllätyksillä ja on tavattavissa kulkueen jälkeen torilla klo 20 saakka. Torilla tapahtuu klo 18 alkaen – siellä nähdään muun muassa Tanskassa Suomea edustaneet Kittilän nuoret hiphop-tanssijat, luvassa on myös jouluista musiikkia ja runoja. Joulupaketin arvonta ja ilotulitus päättävät illan perinteisesti klo 23 alkaen torilla. Ilotulitus juhlistaa tänä vuonna sekä 100-vuotiasta Suomea että 10-vuotiasta tapahtumaa.

Kittilän Jouluyö -tapahtuma tuo kirkonkylälle joulutunnelmaa, kun kaupat ovat auki klo 23 saakka jouluostoksia tekeville. Kirkonkylän kaupoissa ja Jouluyön tapahtumapaikoissa kiertämällä voi ratkaista sana-arvoituksen ja osallistua arvontaan. Illan päätteeksi osallistuneiden kesken arvotaan kolme suurta yllätyspakettia, jotka sisältävät tuotelahjoja jokaisesta mukanaolevasta yrityksestä. Kunkin paketin arvo on noin 500 euroa.

Lisäksi kirkonkylällä on illan aikana paljon erilaista ohjelmaa. Luvassa on muun muassa jouluisten leivonnaisten ja käsitöiden myyjäisiä ja joululauluja. Vuodesta 2008 järjestetyn tapahtuman toteuttavat yhteistyössä Kittilän kauppiaat, Kideve Elinkeinopalvelut, Kittilän kunnan kulttuuritoimi ja Kittilän yhdistykset. Tarkempi ohjelma löytyy Kideve Elinkeinopalveluiden ja Kittilän kunnan sivuilta, www.kideve.fi sekä www.kittila.fi.

Kirkonkylän yritykset toteuttavat tapahtumaa yhdessä

Jouluyö-tapahtuman järjestelyissä on vahvasti mukana useat kirkonkylät yrittäjät. Jouluyössä onkin hyvä tilaisuus tutustua kylän palveluvalikoimaan vierailemalla liikkeissä. Lokakuussa ovensa avannut, uuden yrittäjän Jani Ylipahkalan myötä uudistunut Hotelli Kittilä toivottaa kaikki tervetulleeksi tutustumaan jouluyönä taloon.  Hotellin konseptina ja toimintaa kantavana ajatuksena ovat Lappi, lepo ja liikunta. Jouluyössä hotellissa on tarjolla syötävää ja juotavaa, myös tiernapojat nähdään n. klo 20. Paikallisia käsityöläisiä pääsee tapaamaan joulumyyjäisissä. Baarin terassilta voi vaikka ihailla ilotulitukset jouluisen lämmikkeen kera.

– Jouluyö on minulle asiakkaana tuttu jo monelta vuodelta ja se on aivan erityinen Kittiläläinen tapahtuma -ihmiset ovat hyvällä tuulella, kauppiailla on mahtavia tarjouksia ja väkeä on paljon liikkeellä iltaan asti. Illan aikana kierretään kaikki kaupat ja aivan todella suurimman osan joululahjoista saa ostettua oman kylän liikkeistä! Tavataan ystäviä ja ilta huipentuu mittavaan ilotulitukseen, aivan mahtava tapahtuma, kertoo hotellipäällikkö Saana Veltheim. – Olemme Hotellilla valtaisan innostuneita päästessämme mukaan toteuttamaan tätä jo kymmenettä kertaa järjestettävää, koko kylän yhteistä hyvänmielen tapahtumaa. Olemme aivan tapahtuman keskipisteen eli torin laidalla, hyvä tunnelma on varmasti hotellilla käsinkosketeltavissa.

Lisätietoja:
Kauppiasyhdistys:
Aarni Valkonen, kauppias, K-Supermarket Kittilä, p. 0400 636 844
Tapahtuma:
Kideve Elinkeinopalvelut, Veli-Matti Hettula, projektipäällikkö, p. 040 487 7556

Tutustu Jouluyön ohjelmaan